
Lokakuussa alkanut Roso Games 3.0 on jo täydessä vauhdissa toukokuun pelijulkaisujen suunnittelun kanssa, vaan tulevana viikonloppuna keskitytäänkin aivan muihin peleihin. Finnish Game Jam on koko Suomen laajuinen pelijami, joka järjestetään osana Global Game Jameja 24.–26.1.2025. Roso Games osallistuu mukaan jameihin 11 enemmän tai vähemmän aloittelevan pelinkehittäjän voimin kahdella tiimillä ja pelillä.
Game jam on tapahtuma, jonka aikana pelinkehittäjät kehittävät yhden pelin osallistuen joko omalla tiimillä, yksin tai lyöttäytyen yhteen toisten, tuntemattomienkin, osallistujien kanssa, yleensä johonkin yhteiseen teemaan liittyen. Global Game Jam on maailman suurin pelijamitapahtuma. Vuonna 2024 Suomen osallistujia oli jopa enemmän kuin muissa pohjoismaissa yhteensä ja Suomessa kehitettiin tapahtuman aikana eniten pelejä suhteessa väkilukuun. Finnish Game Jam 2025 alkaa perjantaina 24.1. klo 17 ja päättyy sunnuntaina 26.1. klo 17. Tässä ajassa kumpikin osallistuva Roso Games -tiimi suunnittelee ja toteuttaa siis yhden kokonaisen pelin etäyhteyksillä.
Roso Gamesin osallistujista suurin osa on oppinut kehittämään pelejä vasta Roso Gamesin etenemisen myötä. Tiimit ovat siis vahvasti aloittelijapohjaisia, mutta se ei ole este mielenkiintoisien pelien kehittämiselle. Tärkeintä on saada kokemusta pelinkehittämisestä käytännön kautta, kehittää omia vuorovaikutus- ja projektinhallintataitoja sekä ennen kaikkea: pitää hauskaa!
Sampo Riskilä
Vastaava ohjaaja
sampo.riskila@kukunori.fi
040 732 8115