Roso 1 vuotta

Roso juhlii pop-up -keikalla 26.8.

Roso-tuotanto juhlistaa 1-vuotispäiväänsä striimikeikalla torstaina 26.8. klo 16:30-20:00. Lavalla nähdään Roso-tuotannon ikioma artistikaarti sekä vieraileva tähtiesiintyjä Hassan Maikal.
Luovan verkkoyhteisön matka jatkuu

Roso-tuotannon (eli entisen Kulttuuripaja Stagen) uusi toiminta käynnistyi virallisesti helmikuussa 2020, kun puikkoihin astui uusi Roso-tiimi. Sittemmin mukaan tulikin nopeasti uusia jäseniä ja lisää lahjakasta jengiä, joiden luovat ideat ansaitsivat laajempaakin näkyvyyttä. Niinpä me päätettiin luoda Roson jäsenille uusia foorumeita proggisten julkaisuun. Syntyi verkkoyhteisö Discordiin, yhteisöllinen verkkomedia Roso-lehti, Roso Records -levymerkki ja Rosoinsta. Me järjestettiin myös työpajoja, biisileirejä ja kursseja, joissa ideoita sai työstää ihan vain omaksi iloksi tai julkaisua varten. Roso 1 v. striimikeikan esiintyjäkaarti on muuten noussut Roson yhteisön sisältä osittain juuri näiden sessioiden kautta. Roson matka jatkuu – hyppää kyytiin Roson Discordissa!

Striimikeikalla sekä ensikertalaisia että konkareita

Lavalla nähdään Roson ikioma, nousevien muusikoiden jengi: Värjö, Jake Entrecote, Rautakeuhko, Silee, $ikari $akari ja Venäläinen.  Kaikki esittävät omaa musiikkiaan vahvalla persoonallisella otteella. Osa on jo ehtinyt tehdä, tuottaa ja julkaista enemmänkin biisejä. Osalle Roson keikka on ihka ensimmäinen live-keikka. Keikan juontaa MC:nä Sani Valoranta. Tule katsomaan ja kannustamaan uusia kykyjä! Iltaa tahdittaa turntablisti DJ Yollu ja illan päättää Roson artistivieras Hassan Maikal!

Roso 1 v. striimikeikka

Milloin: 26.8. klo 16:30-20:00
Missä: Roson YouTubessa
Esiintyjät:
Värjö
Jake Entrecote
Rautakeuhko
Silee
$ikari $akari
Venäläinen
Hassan Maikal
DJ Yollu

Roson 1 v. keikka on osa Kukunori-viikon ohjelmaa. Koko Kukunori-viikon ohjelman voit katsoa tästä linkistä.

Roso-tuotanto yhdistää erilaiset ja eri taustoista tulevat ihmiset toimimaan yhdessä ja oppimaan toinen toisiltaan. Roso-tuotanto on kulttuurin ja hyvinvoinnin liitto Kukunori ry:n toimintaa ja sen rahoituksesta vastaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.