Tuunaa Roso: kilpailun tulokset

Näin rosolaiset tuunasivat Roso-logon!

#tuunaarosologo -kilpailu tuotti yhteensä 29 erilaista versiota Roson logosta. Mikä on sinun suosikkisi?

Yleensä logoihin liitetään pikkutarkka graafinen ohje, jonka tarkoitus on ohjeistaa kuinka logoa käytetään suunnittelijan tarkoittamalla tavalla, mutta myös – ja ennen kaikkea! – kertoa mitä logolla ei saa tehdä. Itsekin olen laatinut ja pyöritellyt graafisia ohjeita, brändikirjoja ja kaikenlaisia manuaaleja riittämiin työurani varrella. Eräässä aikaisemmassa työssäni mahtavan ja maineikkaan järjestön AD:na toimenkuvani tuntui pitkälti olevan logon käytön valvontaa, rajoittamista ja kieltämistä (kylläkin perustelluista syistä). Tällä kertaa lähdin Roso-tuotannon uuden graafisen ilmeen ja logon suunnittelutyöhön täysin eri lähtökohdista. Roso on yhtä kuin roson jäsenet. Roso on yhteistyötä, ideoiden vaihtamista, ajatusten ja tyylilajien kirjoa sekä vapautta olla sellainen kuin on. Roson logo heijastaa kaikkea tätä. Roson logo on suunniteltu inspiroimaan, mukautumaan ja elämään. Siksi heitinkin Roso-logon rosolaisille ja annoin heille tilaisuuden tuunata siitä oma versionsa. Ja miten upeita versioita siitä syntyikään!

#tuunaarosologo -kilpailun voittajaksi valittiin Jari Österberg. Jarin logo näkyy virallisen Roso-logon tilalla Roson verkkosivulla, Facebookissa ja Instassa joulukuun ajan. Lisäksi Jari saa palkinnoksi Roson hupparin. Roson T-paidan voittivat arvonnassa Emmi-Inkeri Rimpilä ja Tomi Antinoja. Alla kaikki kilpailuun lähetetyt logot. Mikä on sinun suosikkisi? Entä miten sinä haluaisit tuunata Roson logon?

Carita
Roson ohjaaja / viestintä & visuaalisuus

P.S. Rosolla ei toistaiseksi ole pikkutarkkaa graafista ohjetta, eikä ehkä koskaan tule olemaankaan 😉
P.P.S. Logon tuunailu sekä muut taiteilut jatkuvat Roson Discordissa #galleria-kanavalla. Liity mukaan!

Logon tuunaus: Jari Österberg
Logon tuunaus: Jari Österberg
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Sami Nyberg
Logon tuunaus: Sami Nyberg
Logon tuunaus: Sami Nyberg
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Samuli Aalto
Logon tuunaus: Emmi-Inkeri Rimpilä
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Staili. aka. Halonen Otto
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Krista Lyyränen
Logon tuunaus: Tomi Antinoja
Logon tuunaus: Tomi Antinoja