Päädyin taiteilijaksi sattumanvaraisten tapahtumien kautta. Olen pienestä asti maalannut tauluja, mutta väliin on mahtunut eri mittaisia taukoja. Jäätyäni sairaseläkkeelle 2000-luvun alussa aloin tekemään uudestaan taidetta. Vuonna 2005 Ite-taide oli vahvasti esillä, joten aloin itsekin kokeilemaan mitä saisin syntymään ympärillä olevista esineistä. Tein kahdesta maitotonkasta possun ja lehmän, jotka menivät heti kaupaksi paikallisella rompetorilla. Se taas rohkaisi tekemään lisää veistoksia. Noin viisi vuotta sitten oli taiteilijan urani käännekohta, kun sain teoksia “Naivistit Iittalassa” näyttelyyn. Se on antanut nostetta ja itsevarmuutta myös maalausten tekemiseen.
En ole itse saanut ratkaistua, mikä taiteen tekemisessä kiehtoo. Huomaan miettiväni aika usein, miksi tätä tulee tehtyä. Ehkä se littyy jotenkin luonteeseen ja mielenlaatuun. Kun muut halusivat lapsena mennä huvipuistoon, niin itse halusin mennä kaatopaikoille katsomaan, mitä kaikkea ihmiset on heittäneet pois. Esineet ovat paljon kiehtovampia pois heitettyinä ja hylättyinä kuin kaupan hyllyillä.
Sitäkin on hankala sanoa. Eläimet näyttävät olevan usein kohteena. Ihmishahmoja tulee tehtyä harvemmin. Possu ja lehmä toistuivat alussa varsin usein. Nykyään on ollut myös muita eläimiä, ja ne ajavat useimmiten jollakin kaksipyöräisellä, kuten polkupyörällä ja moottoripyörällä. Materiaalit löytyvät pitämällä silmät ja korvat auki. Erilaisia paikkoja pitää kiertää jatkuvasti. Esimerkiksi sammutinhuollon roskalavat ja kirpputorit ovat tulleet tutuksi. Myös tuttavat ja naapurit tietävät minun tarvitsevan erilaisia materiaaleja. Nykyään he kysyvät suoraani minulta, olisiko tarvetta esineille joita ovat heittämässä pois.
Kesä on nyt loppusuoralla, ja kaikkeni olen antanut. Tulevaisuudesta on vielä tässä vaiheessa vähän vaikea vielä sanoa mitään, mutta taiteen tekemistä en tule lopettamaan. Minulla pyörii näyttely Lehtimäellä sijaitsevassa vahakangaskaupassa, ja toinen näyttelytila on Kuusamossa, mutta mikään liikemies en ole. Teen tätä enemmänkin rakkaudesta lajiin.
”Tein alkukesästä kaikkien aikojen ensimmäisen ketun, ja sillä oli hyvänmuotoinen vartalo. Sen sijaan päästä tuli vähän outo. Moottoripyörän bensatankki syntyi sähkökatkaisijasta. Moottoripyörän harmaasta väristä tuli mieleeni Itä-saksa, ja se myös vaikutti teoksen nimeen. Nuoruudessani sana molopää oli vähän arveluttava, ja niin oli Ketun pään muotokin. Kenenkään ulkonäköähän ei saa arvostella, mutta eiköhän yhden ohimenevän ketun ulkonäkö kestä vähän kriittisemmän tarkastelun”.
”Viittaan teoksen nimellä poroerotteluun, mutta se voidaan käsittää myös yhteiskunnallisena kannanottona tai kevytmielisenä vitsinä. Kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi pahoitttanut mieltään tästäkään teoksesta.”
”Tätä poliittista veivausta ja vastakkainasettelua on ollut jo jonkin aikaa. Kissa ja koira ovat olleet aina taistelupari, ja koin näiden edustavan poliittisia suuntauksia. Aika rankkaa suunsoittoahan politiikka näyttää nykyään olevan: Joku tekee päätöksen ja toiset arvostelevat minkä ehtivät. Ennen patsaat seisoskelivat tyhmän näköisinä ilman mitään tekemistä, ja nykyäänhän niilläkin otetaan enemmänkin kantaa asioihin. En ole omasta mielestäni aktivisti mihinkään suuntaan, mutta jos tulevaisuudessa aika käy pitkäksi, niin eihän sitä koskaan tiedä.”
