Teksti: Eerika Salli Kuva: Samuel Salli
Osallistuin syyskuussa 2021 etänä järjestetylle Roso-tuotannon laulaja-lauluntekijöille suunnatulle leirille. Leirin aikana joka viikko oli tunnin pituinen yksityis-sparraustunti toisen vetäjän kanssa ja kahden tunnin yhteissessio. Siisteintä leirissä oli saada kuulla toisten tekijöiden materiaalia ja prosesseja. Oli todella mielenkiintoista jutella siitä miten erilaisilla tavoilla ihmiset tekevät musaa. Erilaiset asiat ovat myös musassa tärkeitä, eikä ole yhtä oikeaa tapaa tehdä tai olla tekijä.
Yhteissessioissa kuuntelimme siis toistemme biisejä ja juttelimme niistä. Se oli hyvää harjoitusta rakentavan kritiikin antamiseen ja vastaanottamiseen. Mielestäni jokaisen tekijän on tärkeä kuulla monenlaista palautetta, koska se vahvistaa omaa visiota. Osista kommenteista tulee aina sellainen olo, että en todellakaan tee noin ja siitä oppii myös paljon itsestään tekijänä. Millaisista elementeistä mä tykkään ja mitkä jutut omassa musassa innostaa. On tärkeää, että oma ääni vahvistuu ja oppii pitämään siitä kiinni.
Siisteintä leirissä oli saada kuulla toisten tekijöiden materiaalia ja prosesseja. Oli todella mielenkiintoista jutella siitä miten erilaisilla tavoilla ihmiset tekevät musaa.
Olen itse tehnyt biisejä suunnilleen viiden vuoden ajan ja tasaisin väliajoin sparrannut niitä opettajien ja kavereiden kanssa. Työskentely oli siis minulle tuttua, ja aika mukavuusalueella. Halusin kurssille, koska valmistuin keväällä konservatoriolta ja kaipasin luovan tekemiseni ympärille säännöllisyyttä ja rutiineja. Sitä koen myös saaneeni kurssilta. Luova tekeminen on usein aika itsenäistä ja osaltaan yksinäistä, joten yhteisöllisyys ja yhdessä biisien pyörittely luo sille hyvää vastapainoa. Tietysti myös vanha kunnon deadline lisää aikaansaavuutta. Jos lupasin sparrauksessa, että teen viikossa jonkun biisin valmiiksi ens kertaa varten, niin se täytyi myös tehdä. Se oli juuri sopiva pieni paine.
Olen tosi iloinen siitä, että tällaisia leirejä järjestetään, koska ne ovat mahtavia paikkoja saada alalta kontakteja ja löytää uusia kulmia omaan tekemiseen.
Jos lupasin sparrauksessa, että teen viikossa jonkun biisin valmiiksi ens kertaa varten, niin se täytyi myös tehdä.