Anomalies of the Universe

Dream Lakesin uudella albumilla matkataan avaruuteen

Mira Oja, artistinimeltään Dream Lakes, julkaisi Anomalies of the Universe nimisen albumin marraskuussa 2022. 

Anomalies of the Universe sai ideansa siitä, että halusin tehdä vähän erilaista ambient musaa eli avaruus ambienttia. Ensimmäinen levyni Dreamscapes oli enemmänkin uniteemanen. Kuvittelin millaisia asioita avaruudesta voisikaan löytyä ja ai että, sieltä pystyi ammentamaan inspistä kerrakseen. Tämän toisenkin levyn miksaamisessa auttoi Liuos ja hän teki levylle myös 3 remix biisiä. Levyllä on osa biiseistä hyvinkin rauhallisia ja seesteisiä, ikään kuin avaruudessa matkustamista. Toisaalta joissakin biiseissä on vähän karmiviakin kohtia, kun ei siellä avaruudessa ehkä kaikki ihan “normaalia” ole.

Musiikin tekeminen yleensä minulla lähtee usein siitä, että lähden selailemaan sample kirjastoja ja hakemaan sieltä ideoita. Teen kaikki biisit myös improvisoiden eli en sävellä niitä sen kummemmin. Sama pätee livekeikkoihin, joita olen pari kertaa ehtinyt tekemään. Ehkä tämäkin tulee muuttumaan tässä, koska haluan hiljalleen laajentaa genreosaamistani muuhunkin konemusiikkiin. Mutta sitä ennen on tulossa vielä synkempää ambienttia. Idea on jo päässäni mitä haluan tehdä, mutta koulun peliprojekti on vienyt niin paljon aikaa, että en ole sitä vielä alottanut. Tuo projekti alkaa hiljalleen olemaan paketissa, joten ensi vuoden puolella varmaan lähden sitten työstämään seuraavaa.

Teksti: Mira Oja