Tosiaan, bloggauksen suhteen alunperin tarkoituksena oli vain päästä kokeilemaan minkälaista olisi kirjoittaa omista lähtökohdista omilla sivuilla ilman rajoituksia. Olinhan jo käsikirjoittajana ehtinyt kyllästyä kommentoimaan asioita muiden palstoilla ja tunsin, että itsellä olisi kaikenlaista sanottavaa kirjoittamiseen, televisioon, elokuviin, peleihin sekä muihinkin yhteiskuntaan liittyviin asioihin.
Kun sitten lopulta uskalsin ryhtyä kirjoittamaan sivustolleni, innostus uuteen puuhaan oli luonnollisesti varsin korkealla. Aloittelevana bloggaajana olin motivoitunut ja itsellä oli tarve saada ilmaistua itseäni ja mielipiteitäni riippumatta siitä lukisiko niitä kukaan. Käytinkin varsin paljon aikaa tekstien parissa ja tunsin että tarinankerronta oli selvästikin aihe, josta itsellä oli paljon kommentoitavaa ja sanottavaa.
Väkisin kirjoittaminen ei omallakaan kohdalla osoittautunut millään tavalla järkeväksi ratkaisuksi. Kun pyrin julkaisemaan tekstejä lähes joka päivä, kirjoitusten taso alkoi laskea varsin nopeasti. Puurtaminen alkoi stressaamaan, panostin laadun sijaan määrään ja kuten niin monen muunkin kohdalla, innostuksen hiivuttua kyllästyin puuhaan. En yksinkertaisesti osannut huolehtia riittävästi omasta jaksamisestani harrastuksen suhteen.
Bloggaaminen saikin jäädä useaksi kuukaudeksi ja tällä välin tuli tehtyä kaikkea muuta paitsi kirjoittamista. Varsinkin kun rapakon takana pidetyissä kirjoituskilpailuissa ei tullut tälläkään kertaa menestystä, ihan oikeita töitä tehdessä kirjoittaminen harrastuksena jollain tavalla vain pääsi unohtumaan.
Blogin kirjoittaminen nykyisessä muodossaan on toiminut itselle varsin hyvänä terapiamuotona. Pähkäilemällä artikkeleiden parissa sitä on päässyt sopivalla tavalla irti arjesta ja on voinut unohtaa ympärillään olevan maailman.
Kaikeksi onneksi palo artikkeleiden kirjoittamiseen ei kuitenkaan sammunut kokonaan. Oltuani kuukausia kirjoittamisesta tauolla ja löydettyäni kesän jälkeen uuden motivaation tekemiseen, sain bloggaamisen uudestaan työn alle. Ajattelin, että jos jatkan kirjoittamista, ainakin tällä kertaa homma pitäisi ottaa rennommin ja ihan puhtaasti omien tarpeiden mukaan.
Päätös ottaa harrastus rennommin ja nimenomaan harrastuksena osoittautuikin onnekseni kestäväksi ja toimivaksi ratkaisuksi. Viimeiseen kymmeneen vuoteen sekä vajaaseen neljään sataan artikkeliin onkin mahtunut lähes kaikkea mahdollista. Käsikirjoittamisen ja tarinankerronnan lisäksi olen kirjoittanut artikkeleita niin urheilusta, politiikasta, historiasta, yhteiskunnasta kuin itsensä kehittämisestäkin. Olen julkaissut sivulla omia käsikirjoituksianikin ja pyrkinyt jakamaan niin paljon tietoa ja osaamista kuin mahdollista.
Suosion osalta, vaikka blogini ei olekaan absoluuttisilta kävijämääriltään kovin suosittu, on se televisioalan ammattilaispiireissä silti suhteellisen tunnettu. Isoimpien ja suosituimpien yhdysvaltalaisten tv-sarjojen showrunnerit ovat vierailleet sivuilla kommentteineen ja historiaan liittyviä artikkeleitani on mainittu myös maan valtakunnallisissa radio-ohjelmissa.
Senkin takia, kun tarkastelen asioita näin jälkikäteen, vaikka kaikki asiat eivät olekaan aina käsikirjoittajana tai bloggaajana menneet niin kuin olisi halunnut, olen silti pyrkinyt suhtautumaan asioihin positiivisesti. Kun ottaa huomioon mitä kaikkea näiden vuosien aikana on itselle kirjoittajana ja muutenkin tapahtunut, ovathan asiat kaikesta huolimatta sujuneet ihan kohtuullisen hyvin.
Niinpä, kun katselen kuluneita vuosia, jo pelkästään se että jaksan näiden vuosien jälkeen vielä päivittää blogia säännöllisesti on saavutus sinänsä. Kuluneet vuodet ovat vaatineet kirjoittajana pitkäjänteisyyttä ja kirjoittajana olen aidosti ollut kiinnostunut tarinankerronnasta sen eri muodoissaan.
Muutenkin blogin kirjoittaminen nykyisessä muodossaan on toiminut itselle varsin hyvänä terapiamuotona. Pähkäilemällä artikkeleiden parissa sitä on päässyt sopivalla tavalla irti arjesta ja on voinut unohtaa ympärillään olevan maailman. Vaikka hyvän artikkelin aikaansaaminen viekin usein huomattavasti aikaa ja vaatii pitkää pinnaa, on se silti ollut mielekästä ja palkitsevaa puuhaa.
Senkin takia, vaikka julkaisenkin tänä päivänä materiaalia hieman vähemmän kuin aikaisempina vuosina ja vaikka en vieläkään ole kokenut kirjoittajana sen suurempaa läpimurtoa, on bloggaaminen edelleen itselle tärkeää. Se on itselle sydämenasia ja vaikka joskus tuntuu siltä, että olisihan tällä työmäärällä voinut saavuttaa jo paljon enemmänkin, yritän silti iloita kaikista niistä pienistä ja hieman isommistakin asioista, joita olen kirjoittajana vuosien varrella onnistunut saamaan aikaan.
Teksti ja kuvat: Ville Huoponen
Ville Huoponen ohjaa Roson luovan kirjoittamisen pajaa maanantai-iltaisin. Pajassa käsitellään kirjoittamisen perusteita sekä autetaan ja kannustetaan osallistujia niin pienemmissä kuin isommissakin kirjoitusprojekteissa. Liity Roso-tuotannon yhteisöön ja osallistu Ville pajaan!
