Kali Mustikan sinkku “Dragon” julkaistaan 12.1.2024

Levynkansi. Katonharja jossa koristeellinen lohikäärme punaisella taustalla

Roso Recordsin uusin julkaisu voimauttaa ja vapauttaa

Kali Mustikka toivoo voivansa musiikillaan vapauttaa kuulijansa olemaan rohkeasti oma itsensä.

Roso Recordsin uusin julkaisu, Kali Mustikan voimaantumista pursuava indie pop-kappale “Dragon” julkaistaan suoratoistoissa perjantaina 12.1.2024. Kappale sai alkunsa kevään 2023 biisileirillä ja hiottiin valmiiksi syksyn aikana Collaboration Station -projektissa. 

Kali Mustikka jakaa avoimesti inspiraationsa ja tarinansa biisin takana: teos syntyi lyhyestä ja intohimoisesta tapailusuhteesta, joka antoi hänelle voiman nousta pinnalle “sisäisestä synkkyydestään”. Kappale kuvastaa vahvuutta, jonka Kali Mustikka uskoo jokaisen sisimmästä löytyvän. “Dragon” on hänen tapansa kannustaa muita olemaan rohkeasti oma itsensä ja löytämään sisäinen palonsa elämää kohtaan. Sydämen avaaminen elämälle vaatii rohkeutta ja se voi tuntua ristiriidoissaan suorastaan mystiseltä. Juuri tämän mystisen tunnelman Kali Mustikka halusi vangita kappaleeseensa.

Mustikka kertoo myös, miten Roson Collaboration Station on vaikuttanut hänen musiikilliseen matkaansa: hän kertoo oppineensa uusia näkökulmia musiikin tekoon ja tunnistaneensa oman brändinsä. Lisäksi matkan varrella on tarttunut mukaan paljon nippelitietoa musiikinteon yksityiskohdista. Tällä hetkellä hän haaveilee löytävänsä tuottajan, jonka kanssa ”Kali Mustikka” olisi ykkösprojekti.

Roson ⁠Discordissa järjestettävä Collaboration Station on yhteistyöprojekti, jossa biisikohtaisesti muodostetut tuotantotiimit työstävät biisejä demoasteelta valmiiksi julkaisuiksi asti. Mukaan voi tulla esimerkiksi jos pöytälaatikosta löytyy biisidemo, mutta esittäjä puuttuu, tai jos haluaa kehittyä tuottajana työstäen muiden säveltämiä kappaleita.

Collaboration Stationin biisejä työstetään kunnes ne ovat kaikkien tekijöiden mielestä julkaisukelpoisia yhteisen ylpeyden aiheita, jonka jälkeen ne julkaistaan Roso Recordsin levymerkin alla. Aikataulutuksen, projektinhallinnan ja muiden yleisten asioiden apuna projekteissa toimii Roson Harri Kentala.

Tervetuloa Roson Discordiin, jonne pääset tästä linkistä!

Roso Records on voittoa tavoittelematon levymerkki, joka toimii julkaisualustana Roso-tuotannon yhteisöllisissä projekteissa syntyneelle musiikille. Roso Records ei julkaise musiikkia demojen tai hakemusten perusteella.

Lisätietoja:

Roso-tuotanto / Roso Records

Sampo Riskilä

vastaava ohjaaja

sampo.riskila@kukunori.fi

040 732 8115

Levynkansi. Katonharja jossa koristeellinen lohikäärme punaisella taustalla

Dragon

Kali Mustikka

Kuuntele Dragon