
Vuosi 2025 on pyörähtänyt käyntiin myös Roson kulisseissa. Tiistaina startannut Collabo-asema syntyi Musatuotantojubien ja Collaboration Stationin yhdistyttyä. Tästä lähin studiossa nähdään ohjaajana sekä Harria että Aleksia, ja jatkossa Collabo-asemalla työstetyt biisit voivat sisältää myös räppiä! Siispä vanhoista vakkareista Twitchissä toiminut Musatuotantojubat saa toistaiseksi jäädä nyt taa, mutta sitäkin enemmän Rosolla päästään pistämään paukkuja muun muassa Roso Records -tuotantoihin sekä tietenkin Roson Discord-yhteisöön! Lisäksi rap-artisti Tiia Karoliinan vetämä rento friistailrinki jatkuu jälleen keskiviikkona 15.1, samaan tutuun tapaan klo 17–18 Discordissa.
Ennakkoilmoittautumisen vaativat tutut työpajat rap workshop ja biisileiri tulevat taas tänäkin keväänä! Rap workshop alkaa maaliskuun puolella, ja biisileiri käynnistyy huhtikuussa. Ilmoittautumiset aukeavat paria viikkoa ennen työpajan alkua. Ennen työpajojen alkamista kuitenkin pistetään käyntiin myös uusi rap-haaste somessa! Jo perinteeksi muodostunut haaste tehdään yhteistyössä tunnetun rap-artistin kanssa. Myös rap workshopin ohjaa vieraileva rap-artisti. Aikaisempia artisteja haasteessa ja työpajoissa ovat olleet Niko Nova, Tiia Karoliina sekä Are. Ajankohtaisimman infot työpajojen alkamisesta ja ilmoittautumisista löydät aina suoraan Roson Discordista.
Kaiken tämän lisäksi kevät tulee maistumaan toinen toistaan kovemmilta biiseiltä! Syksyn biisileirillä syntyneet viisi sinkkua sekä Teikän räpit, meikän biitti 3 -levyprojektin antia tullaan kuulemaan pitkin kevättä. Ensimmäisenä julkaistu Tunnustus-sinkku on nyt ulkona ja kuunneltavissa kaikissa suoratoistoissa! Myös Roso Games 3.0 päättyy toukokuussa kahteen pelijulkaisuun, joten julkaisuja riittää!
Psst! Toukokuussa järjestetään myös jälleen yksi Roso LIVE! Tällä kertaa suurempana kuin koskaan.. Siitä lisäinfoa tiedossa lähempänä tapahtumaa.
@rosotuotanto Uusi vuosi, lupa rosoilla! Roson kevät 2025 on jälleen täynnä musiikkia ja yhteistyötä. Suurimpana muodonmuutoksena entinen Collaboration Station sekä Musatuotantojubat yhdistyivät yhdeksi isoksi Collabo-asemaksi, jossa tehdään yhdessä biisejä julkaisuiksi asti Roson Harrin ja Aleksin ohjauksessa. Collabo-asema 14.1. alkaen, tiistaisin klo 12, Discordissa. Myös suosittu Friistailrinki rap-artisti Tiia Karoliinan kanssa jatkuu 15.1. alkaen, samaan tuttuun tapaan keskiviikkoisin klo 17, Discordissa. Olit sitten konkari tai noviisi, olet tervetullut kehittämään taitojasi freestyle-räpin parissa hyvässä hengessä! Ajankohtaisimmat aikataulut ja ilmoittautumiset löydät aina ensisijaisesti Discordista. Tervetuloa messiin: rosotuotanto.fi/discord Psst! Taustalla soi keskiviikkona julkaistavan uuden sinkun taustaraita.. 😏
♬ alkuperäinen ääni - Roso-tuotanto
Sampo Riskilä
Vastaava ohjaaja
sampo.riskila@kukunori.fi
040 732 8115