
Roso-tuotanto järjestää musatuottajakurssin syksyllä 2026. Kurssi on jaettu kahteen vaiheeseen:
Ensimmäinen vaihe pidetään 7.9.-21.10.2026. Siinä harjoitellaan musiikkituotannossa tärkeitä käytännön taitoja ohjaajan johdolla. Käsiteltäviä asioita ovat mm. musiikkiprojektin hallinnointi, kappaleen luonnostelu, audion äänittäminen ja editoiminen, etätyöskentely ja biisintekoryhmien ohjaaminen. Kurssi koostuu kahdesti viikossa pidettävistä ohjaustapaamisista sekä itsenäisesti suoritettavista kotitehtävistä.
Kurssin toinen vaihe, eli Roson biisileiri tapahtuu 26.10.-14.12. Tässä vaiheessa osallistujista muodostetaan tuottajapareja, jotka toimivat pienryhmien ohjaajina Roson syksyn 2026 biisileirillä. Leirin osallistujista muodostetut pienryhmät tuottavat kukin yhden biisi-idean julkaisukuntoon asti. Valmiit kappaleet julkaistaan kokoelmalevynä vuodenvaihteessa. Kurssin ja biisileirin musiikillisena tyylilajina on pop-musiikki kaikissa alalajeissaan.
Musatuottajakurssi tarjoaa 18–35-vuotiaille mahdollisuuden oppia musiikkituotantoa verkossa ammattilaisen johdolla yhdessä muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa. Musatuottajakurssin tavoitteena on vahvistaa nuorten aikuisten osallisuutta ja voimavaroja sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksia. Kurssin osallistujilta edellytetään jonkin verran aiempaa kokemusta musiikkituotanto-ohjelmistojen käytöstä ja musiikin tekemisestä. Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan ja ilmoittautuneista valitaan kurssille yhteensä 12 tuottajaa. Jos kiinnostuit, haluat viedä taitojasi pidemmälle ja jakaa osaamistasi toisille, tuottajakurssi on juuri sinua varten.
Ilmoittaudu alla olevasta linkistä. Ilmoittautuneet kutsutaan haastatteluihin elokuussa 2026. Haastattelut pidetään Roson Discordissa.
Ilmoittautuminen: https://pokka.kukunori.fi/kukunori/musatuottaja_s26
Huom: Roso-tuotannon työntekijät ovat lomalla 19.6.–2.8.2026. Ilmoittautuneihin aletaan ottaa yhteyttä kesän jälkeen elokuussa.