Dream Lakes valittiin Outsider Art Festivalin taiteilijaksi

Dream Lakes kutsuu uppoutumaan ambient-musiikin äänimaailmaan

Roson yhteisöstä edustus myös vuoden 2022 Outsider Art -festivaalilla

Roso luovasta yhteisöstä osallistui puoli tusinaa taiteilijaa Outsider Art Festivalin vuoden 2022 avoimeen taiteilijahakuun musiikin, visuaalisen taiteen ja kirjallisuuden aloilta. Tällä kertaa valituksi tuli Dream Lakes eli ambient-taiteilija Mira Oja. Roso-tuotanto onnittelee kaikkia OAF-hakemuksen lähettäneitä ja iloitsee Dream Lakesin festivaali-debyytistä!

Dream Lakes eli ambient-taiteilija Mira Oja on tehnyt musiikkia vuodesta 2002 lähtien. Hän on julkaissut ensimmäisen Dreamscapes-nimisen ambient-levynsä kesällä 2019, jolloin hän myös esiintyi ensi kertaa yleisölle. Dreamscapes on teemalevy, joka tuo kuultavaksi unien eri vaiheita ja unien tuomia tunteita.
“Musan tekeminen merkitsee minulle tunteiden käsittelyä ja tunnetilojen jakamista muille kuuntelijoille”, Mira kertoo musiikistaan Roso-lehden artikkelissa. 

Valinta OAF-taiteilijaksi merkitsee Mira Ojalle todella paljon:
“Saan korvia musiikille”, Mira iloitsee. “En ole koskaan esiintynyt pahemmin missään ja ajattelin, että nyt kun alkaa musiikkia olla jo mukavasti kasassa niin kai sitä voisi muillekin esittää”. 

Dream Lakesin tunnelmalliset äänimaisemat syntyvät täysin improvisaation kautta, mihin myös hänen tuleva OAF-teoksensa tulee pohjautumaan. Teoksen yksityiskohtia Mira ei voi vielä paljastaa, mutta luvassa on perinteisen keikan sijaan immersiivinen ääniteos.
“Katsotaan saadaanko järkättyä löhötila yleisölle ja heidät uppoutumaan ja rentoutumaan”, Mira vihjaa tulevasta teoksestaan.

Dream Lakes esiintyy HAM kulmassa 20.8. klo 17. Lue lisää OAF:n ohjelmasta.

 

En ole koskaan esiintynyt pahemmin missään ja ajattelin, että nyt kun alkaa musiikkia olla jo mukavasti kasassa niin kai sitä voisi muillekin esittää.

Dream Lakes
Artisti Dream Lakes istuu kesäisessä rantamaisemassa ja katsoo kohti.
Mira Oja eli ambient-taiteilija Dream Lakes. Kuva: Kati Liiri

Tutustu Dream Lakesin musiikkiin:

Mira Ojan portfolio

Lue myös Roso-lehden Dream Lakesin musiikista kertovat artikkelit:

Dream Lakesin uusi albumi vie unien maailmaan

Help me — biisi avun tarpeesta ison hädän keskellä