
Roso-tuotanto järjestää jo toista kertaa tänä keväänä biisileirin. Tule tekemään musaa ryhmätyönä ammattilaisten opastuksessa!
Roson biisileirillä tuotetaan yksi biisi per pienryhmä alusta loppuun saakka aina julkaisuksi asti. Ohjaajina leirillä toimivat Roson Harri Kentala sekä BÄMÄ:stäkin tuttu artisti-tuottaja Nelli Milan.
Leiri on maksuton, sen kesto on kahdeksan viikkoa ja se alkaa maanantaina 13.4. klo 13. Leiri on matalan kynnyksen toimintaa ja sille voi osallistua kuka tahansa 18-35 -vuotias. Leiri soveltuu erinomaisesti sellaiselle musiikin tekemisestä kiinnostuneelle, joka esimerkiksi etsii uusia kavereita ja yhteistyökumppaneita tai mielekästä tekemistä arkeen. Musiikkityylinä leirillä on pop kaikkine mahdollisine alalajeineen ja valmiit biisit julkaistaan kokoelmalevynä syksyllä 2026.
Paikkoja leirille on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisessa etusijalla ovat ensikertalaiset, mutta myös aiemmin leirillä olleet pääsevät mukaan mikäli paikat eivät ole määräaikaan mennessä täyttyneet.
Leirillä muodostetaan kuusi neljän hengen pienryhmää, joista jokainen koostuu tuottajasta, laulusolistista, sanoittajasta sekä jonkin instrumentin taitajasta. Leirin aikana roolit voivat sekoittua, mutta aluksi paikkoja kuhunkin rooliin on jaossa yksi per ryhmä. Leirille haetaan vielä osallistujia tuottajan rooliin.
Tuottajan rooli on biisin etenemisen ja valmistumisen kannalta tärkein, joten edellytämme tuottajaksi haluavilta seuraavien taitojen hallitsemista:
– Jonkin audiotyöaseman (DAW) perusteiden hallinta (esim. Ableton Live, FL Studio, Reaper)
– Toisten leiriläisten lähettämien raitojen tuominen DAW-sessioon
– Demomiksauksen tekeminen
Leirin osallistujilta edellytetään läsnäoloa Discordissa tapahtuvissa viikottaisissa ohjaustapaamisissa. Viikottaisten tapaamisten aikataulu on seuraava:
Paikat on täynnä ja ilmoittautuminen suljettu. Kiitos kaikille ilmoittautuneille!
@rosotuotanto Biisileirille etsitään musiikkituottajia! Maksuton työpaja 13.4.–3.6.2026 Roso-tuotanto järjestää suositun biisileirin jo toista kertaa tänä vuonna. Tule tekemään musaa ryhmätyönä ammattilaisten opastuksessa! Biisileirillä tuotetaan yksi biisi per pienryhmä alusta loppuun saakka aina julkaisuksi asti. Ohjaajina leirillä toimivat Roson Harri Kentala sekä BÄMÄ:stäkin tuttu artisti-tuottaja Nelli Milan. Biisileirille haetaan vielä musiikkituottajia. Tuottajan rooli on biisin etenemisen ja valmistumisen kannalta tärkein, joten edellytämme tuottajaksi haluavilta seuraavien taitojen hallitsemista: – Jonkin audiotyöaseman (DAW) perusteiden hallinta (esim. Ableton Live, FL Studio, Reaper) – Toisten leiriläisten lähettämien raitojen tuominen DAW-sessioon – Demomiksauksen tekeminen Osallistujilta edellytetään avointa mieltä sekä osallistumista viikottaisiin tapaamisiin. Roson biisileiri on paikka, jossa erilaiset musatekijät kohtaavat, kokeilevat ja oppivat uusia juttuja! Musiikkityylinä leirillä on pop kaikkine mahdollisine alalajeineen ja valmiit biisit julkaistaan kokoelmalevynä syksyllä 2026. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen ja lisätiedot osoitteessa rosotuotanto.fi
♬ alkuperäinen ääni - Roso-tuotanto