Ilmoittaudu biisileirille!

Roso-tuotanto järjestää jo toista kertaa tänä keväänä biisileirin!

Leirille haetaan vielä tuottajia, muut roolit ovat täynnä!

Tule tekemään musaa ryhmätyönä ammattilaisten opastuksessa!
Roson biisileirillä tuotetaan yksi biisi per pienryhmä alusta loppuun saakka aina julkaisuksi asti. Ohjaajina leirillä toimivat Roson Harri Kentala sekä BÄMÄ:stäkin tuttu artisti-tuottaja Nelli Milan.

Leiri on maksuton, sen kesto on kahdeksan viikkoa ja se alkaa maanantaina 13.4. klo 13. Leiri on matalan kynnyksen toimintaa ja sille voi osallistua kuka tahansa 18-35 -vuotias taitotasosta riippumatta. Aikaisempaa kokemusta biisinteosta ei edellytetä. Tärkeintä on halu työskennellä yhdessä toisten kanssa ja oppia uutta. Leiri soveltuu erinomaisesti sellaiselle musiikin tekemisestä kiinnostuneelle, joka esimerkiksi etsii uusia kavereita ja yhteistyökumppaneita tai mielekästä tekemistä arkeen. Musiikkityylinä leirillä on pop kaikkine mahdollisine alalajeineen ja valmiit biisit julkaistaan kokoelmalevynä syksyllä 2026.

Paikkoja leirille on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisessa etusijalla ovat ensikertalaiset, mutta myös aiemmin leirillä olleet pääsevät mukaan mikäli paikat eivät ole määräaikaan mennessä täyttyneet. 

Biisileirin rakenne

Leirillä muodostetaan kuusi neljän hengen pienryhmää, joista jokainen koostuu tuottajasta, laulusolistista, sanoittajasta sekä jonkin instrumentin taitajasta. Leirin aikana roolit voivat sekoittua, mutta aluksi paikkoja kuhunkin rooliin on jaossa yksi per ryhmä.

Tuottajan rooli on biisin etenemisen ja valmistumisen kannalta tärkein, joten edellytämme tuottajaksi haluavilta seuraavien taitojen hallitsemista: 
– Jonkin audiotyöaseman (DAW) perusteiden hallinta (esim. Ableton Live, FL Studio, Reaper)
– Toisten leiriläisten lähettämien raitojen tuominen DAW-sessioon
– Demomiksauksen tekeminen

Mikäli tuottajaksi ilmoittautuneita on enemmän kuin ryhmiä (6), niin joudumme tällöin asettamaan yhdeksi valintakriteeriksi tuottajien taitotason. Jos emme voi tarjota sinulle tuottajan roolia biisileirillä, olet joka tapauksessa tervetullut osallistumaan jossakin toisessa roolissa biisintekoryhmän jäsenenä. 

Aikataulu

Leirin osallistujilta edellytetään läsnäoloa Discordissa tapahtuvissa viikottaisissa ohjaustapaamisissa. Viikottaisten tapaamisten aikataulu on seuraava:

  • Kaikkien osallistujien yhteinen miitti (1 x 60min) maanantaisin klo 13-14.
  • Tuottajan roolissa toimivien yhteinen miitti (1 x 60min) maanantaisin klo 14:30-15:30.
  • Ryhmäkohtainen tapaaminen (1 x 90min) joko tiistaisin tai keskiviikkoisin välillä klo 10-16.

Ilmoittautuminen

Leirille haetaan vielä tuottajia, muut roolit ovat täynnä!
https://www.rosotuotanto.fi/biisileirille-etsitaan-tuottajia/

Kuuntele edellisen biisileirin julkaisu!

@rosotuotanto

Maksuton työpaja 13.4.–3.6.2026! Roso-tuotanto järjestää suositun biisileirin jo toista kertaa tänä vuonna. Tule tekemään musaa ryhmätyönä ammattilaisten opastuksessa! Biisileirillä tuotetaan yksi biisi per pienryhmä alusta loppuun saakka aina julkaisuksi asti. Ohjaajina leirillä toimivat Roson Harri Kentala sekä BÄMÄ:stäkin tuttu artisti-tuottaja Nelli Milan. Leirille ovat tervetulleita kaikki biisien tekemisestä kiinnostuneet 18–35-vuotiaat. Taitotasolla ei ole väliä, mutta osallistujilta edellytetään avointa mieltä sekä osallistumista viikottaisiin tapaamisiin. Voit osallistua leirille tuottajana, laulusolistina, sanoittajana tai jonkin soittimen taitajana. Roson biisileiri on paikka, jossa erilaiset musatekijät kohtaavat, kokeilevat ja oppivat uusia juttuja! Musiikkityylinä leirillä on pop kaikkine mahdollisine alalajeineen ja valmiit biisit julkaistaan kokoelmalevynä keväällä 2026. Tervetuloa mukaan! Biisileiri järjestetään kokonaan etänä Roson Discordissa. Viikottaiset tapaamiset ma-ke klo 10-16 välillä. Ilmoittautuminen päättyy 5.4.2026 tai kun kaikki paikat ovat täynnä. Ilmoittautuminen osoitteessa rosotuotanto.fi

♬ alkuperäinen ääni - Roso-tuotanto